Vuoden kuumimmat pelijulkaisut


Uusien pelien julkaisut ovat aina tärkeä tapahtuma, sillä suosituimpia pelejä jonotetaan myymälöiden edessä jo paljon ennen ovien aukaisemista. Tänä vuonna ovat räiskintäpelien ystävät saaneet juhlia, sillä vuoden aikana on ollut tarjolla yhtä jos toistakin päivitystä tuttuihin maailmoihin.

Tuorein tuttavuus on Fall Out 4, joka myi jo julkaisupäivänään 750 miljoonan dollarin edestä. Suomessa peli ilmestyi 10. marraskuuta PS4:lle, Xbox Onelle ja PC:lle. Fallout 4 on avoimen maailman roolipeli, joka jatkaa siitä, mihin kolmannessa osassa jäätiin eli vuodesta 2077. Peliä voidaan pelata joko ensimmäisen tai kolmannen persoonan näkökulmasta.

Kaikille pelaamisesta kiinnostuneille tuttu pelisarja on COD, eli Call of Duty, joka sai jatkoa aivan äskettäin, sillä Call of Duty: Black Ops 3/Activision julkaistiin juuri ja sen kerrotaankin olevan vuoden suurin mediajulkaisu. Peli itsessään on täynnä tuttuja elementtejä aina karmaisevan hauskoihin zombeihin saakka. Visuaalisesti upea sekä runsaasti erilaisia ominaisuuksia sisältävä Black Ops 3 tarjoaa selkeää toimintaa pelin alusta saakka.

Battlefield Hardline on ensimmäisen persoonan ammuntapeli, jota on tehty jo useita osia. Tämä on sarjan 14. osa ja peliä voidaan pelata joko yksin tai moninpelinä. Battlefield Hardline tarjoaa rosvo ja poliisi -toimintaa sekä rytinää, räiskettä ja nopeita käänteitä. Peliin on tehty useita parannuksia edellisiin verrattuna, joten pelattavuus on parempaa ja erityisesti tiimipelaaminen on huomattavasti antoisampaa.

Muita kuumia peliuutuuksia ovat pelisarja Assassin’s Creedin uusi osa, joka sai nimekseen Syndicate. Tähän pelisarjaan perustuvaa elokuvaa filmattiin muun muassa Maltalla ja elokuva saa ensi-iltansa ensi vuoden lopussa. Muita mielenkiintoisia vauhtipelejä ovat Mortal Kombat X ja Metal Gear Solid V.